”Minuun sattuu, ja paljon sattuukin. Tunnen kuinka veri valuu kellallaan olevaa kylkeäni pitkin hitaasti päin mahaani. Ja sen lisäksi olen tässä hiton piikkipensaassa ja korvani ovat verillä kun nuo piikit vain raapivat..” Leah ajatteli puoliääneen ja yritti nousta takaisin pystyasentoon, tuloksetta.

 

”Mitäs sinunnäköisesi tyttö tekee täällä yksin metsässä, ootko ihan kunnossa?” Kuului tuntematon hieman flirttaileva ääni Leahin yläpuolelta yhtäkkiä. ”No miltä näyttää?!” Leah vastasi ja yritti kääntää päätään että näkisi tuntemattoman. Silloin kun tuo käänsi päätään hänen kuononsa osui terävään piikkiin joka roikkui piskuisesta oksasta, juuri siinä yläpuolella, ihankuin se vain odottaisi oikeaa hetkeä iskeä. Ja mitä seuraavaksi tapahtuu ei taida Leah eikä tuo tuntematon varmaan unotamaan. 

 

Piikki raapaisi Leahin nenän verille ja tuo huusi tuskasta, ja nosti päänsä nopeasti ylös pensaasta ja nousi pystyyn. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä sillä Leah oli jo sytytyttänyt häntänsä palamaan. ”EI TAAS! Oon pahoillani se on refleksi- tai siis.. Ihan sama! Haetaan vettä ennen kuin toi leviää!” Hän huusi sudelle jonka nimeä ei tiennyt. Leah otti häntänsä suuhun ja sammutti liekin joka oli jo edennyt edemmälle hänen kehoonsa. Ruohokin oli jo tulessa.

 

Hän lähti vaivalloisesti suuri vuotava haava edelleen kyljessään rämpimään mäkeä alas järvelle josta saisi vettä lopettamaan tulipalon. Leahin ihmetykseksi tuo toinen susi sanoi ”Hei oota! Mä voin hoitaa tän”

 

”Ja säkö muka? Tule nyt ei oo aikaa hukattava- mitä?!” Leahilta jäi lause kesken kun hän katsoi mitä tapahtui. Tuntematon sinisilmä nosti pitkän komean häntänsä ylös ilmaan ja siitä ruiskusi vettä kovalla paineella tulen vallassa olevalle ruohikolle.

 

”Miten sinä- mutta luulin että-” Leah takelteli ja käveli vaivoin ylös rinnettä. ”Samaa voisin kysyä sinulta” Susi käänsi päänsä ja katsoi merensinisillä silmillään suoraan Leahin sieluun. ”He-hei olitko sinä siellä metsässä silloin kun näin ne kolme muuta sutta jossain kauempana.. kun- sain voimani?” Hän kysyi pelokkaana. ”Kyllä, ihankuin olisin nähnyt sut siellä..” Tuo vedentaitaja vastasi hymyillen. 

 

”Eli meitä on pakko olla muitakin!” Leah huudahti innoissaan ja hänen katseensa kirkastui hetkeksi, kunnes tuon tassut pettivät alta ja hän valahti maahan. ”Totta. Mutta hei nyt hoidetaan tuo sinun haava kuntoon” Vesisusi sanoi jonka jälkeen kiskaisi hämähäkinseittiä läheiseltä puunjuurelta ja paineli sitä Leahin haavaan. 

 

”Kiitos.. Mutta mun on pakko jatkaa matkaa!” Tuo älähti ja yritti nousta pystyyn mutta rojahti takaisin kivuliaan näköisesti. ”Hei, sä et voi mennä minnekkään. Mihin muutenkaan oot menossa?” Vesisusi puoliksi naurahtaen ja katsoi Leahia. ”Mrh.. ei se kuulu sulle ja samaa vois kysyä sinulta” Hän sai vastaukseksi.

 

”Ootko säkin.. pelastamassa maailmaa tolta pimeysryöpyltä? Ainakin mun ajatustenlukutaidot kertoo niin” Vesisusi lausahti ja tuon silmät suurenivat. ”Aijaha. Sä valitsit ajatustenluvun niistä lisätaidoista siellä metsässä. Itse valitsin ajan pysäyttämäsien” Leah vastasi pyöräyttäen silmiään. Seuraavaksi tuo sinisilmäinen susi otti askeleen kohti häntä ja vinkkasi silmäänsä. ”Mikäs sun nimi muuten on, ei mua ainakaan haittaisi tuntea sunlainen tyttö” 

 

”Oon Leah. Ja sinä?” Leah sanoi ja katsoi tuota silmiin varoittavasti. ”Nimeni on Aaron, ja sun elementti vastaa kyl aika paljon sun luonnetta” Aaron eli tuo uusi flirttaileva tuttavuus vastasi ja jatkoi; ”Ollaan täällä samasta tarkoituksesta, Lee, ei varmaan haittaa jos tulen mukaan?” Samaanaikaan Leah erehtyi katsomaan tuota silmiin.

 

”N-no ok, kunhan et kutsu mua tuolla nimellä! Ei siinä että tykkäisin tästä tai mitään” Hän vastasi ja Aaron hymyili ja lausahti ”Nousehan siitä, kaunotar” saadessaan närkästyneen iskun Leahin hännästä naamalleen.

 

Mitenhän kaksi noin erillaista sutta tulisivat toimeen? He ovat kuin tuli ja vesi; kirjaimellisesti.